Jäsentiedote 1/2012

Kiitos kaikille jäsenille sekä muillekin seuran toiminnassa mukana olleille. Kiitos myös kaikista yhteydenotoista ja kiinnostuksenosoituksista, joita olemme saaneet. Ilolla toteamme, että meitä jäseniä on jo 150 sekä iso joukko muita kiinnostuneita. Toivomme sukuseuran jäsenmäärän yhä kasvavan. Siis kerrothan eteenpäin viestiä sukulaisille ja tuttaville sukuseurastamme! Sikiön sukuseuran jäsenyys on avoin kaikille.

Pienen hiljaiselon jälkeen on taas aika miettiä sukuseuran tulevaa toimintaa. Aivan ensiksi on kerrottava hyvät ellei parhaat uutiset: Sikiön sukuseuran internetsivuille on löytynyt päivittäjä. Reijo Mikkonen on päivittänyt sivuja syksystä 2011 asti ja voimme sanoa, että sivujen sisältö ja ilme on parantunut huomattavasti. Sivuilta pääsee myös kuvagalleriaan, jossa on paljon kuvia seuran järjestämistä tilaisuuksista. Käypä heti itse toteamassa!

Jokainen voi lähettää sukuseuran sivuille omia sukutarinoitaan, valokuvia tai muuta sukumateriaalia. Älkää tehkö lähettämiselle liian isoa kynnystä. Sivut ovat sitä paremmat ja monipuolisemmat mitä useampi suvun jäsen on niiden kokoamiseen osallistunut; ne ovat meidän näköisemme.  Käsinkirjoitettujakin sukutarinoita saa lähettää, mutta helpoin tapa on tietysti sähköposti. Yhteystietomme ovat kirjeen lopussa.

Sukuseuran hallitus kokoontui 3.3.2012 Ruokolahdella. Matti Sikiö oli valittu uudeksi puheenjohtajaksi jo elokuun 2011 sukukokouksessa. Tässä vielä elokuussa valittu hallitus ja jäsenten vastuualueet:

Matti Sikiö (Ruokolahti), puheenjohtaja

Riitta Sainio (Helsinki), sihteeri, taloudenhoito

Osmo Sikiö (Parikkala), varapuheenjohtaja

Hely Laine (Eurajoki), jäsenasiat

Virpi Sikiö (Ruokolahti), tiedotus

Unto Jero (Helsinki), jäsen

Leila Hyttinen (Nummi), jäsen

Helmer Sailaranta (Helsinki), jäsen

Seppo Sikiö (Imatra), jäsen

Sari Mäkilä (Ypäjä), jäsen

Hallitus päätti, ettei sukuseura järjestä omaa kokoontumis- tai juhlatilaisuutta vuonna 2012, mutta osallistumme Karjalaisille Kesäjuhlille Lahdessa, Kurkijuhliin Loimaalla sekä Hiitola-juhlaan Porissa. Lisäksi osallistumme mahdollisesti nyt ensimmäisen kerran Ruokolahti-markkinoille syksyllä 2012. Vuosi 2013 on sukuseuran kymmenvuotisjuhlavuosi, jota on tarkoitus viettää  alustavien suunnitelmien mukaan seuran perustamispaikkakunnalla Loimaalla elokuussa 2013. Muutkin pitopaikat ovat vielä mahdollisia, jos löytyy hyviä ehdotuksia.

Karjalaiset kesäjuhlat Lahdessa 15.-17.6.2012: myynti/esittelypöytä, tarvitaan lisäksi vähintään 4-6 henkilöä juhlakulkueeseen (naisilla kansallispuku/feresi, miehillä kansallispuku tai valkoinen paita, suorat housut). Ilmoittaudu Riitalle.

Kurkijuhlat 11.-12.8.2012 Loimaalla: myyntipöytä

Hiitola-juhlat 4.-5.8.2012 Porissa: myyntipöytä

Jos seuran voimavarat - taloudelliset ja inhimilliset - riittävät, ilmestyy Sikiön sukuseuran historian ensimmäinen lehti vielä tänä vuonna ennen joulua. Se lähetetään luonnollisestikin vain jäsenille. Lehden päätoimittaja on Niina Sikiö. Lehteen voi lähettää materiaalia Niinalle, yhteystiedot jäljempänä.  

Ja sitten ne huonommat uutiset: jäsenmaksut kerätään tämän jäsenkirjeen yhteydessä. Sukukokouksen päätöksen mukaan seuran uusi jäsenmaksu on 12,50 eur/vuosi/henkilö. Toivomme, että jäsenyys olisi henkilökohtainen, ei siis enää pariskunnan tai perheen yhteistä jäsenyyttä, vaan jokainen jäseneksi haluava maksaa oman jäsenmaksun.

Seuran rahatilanne on ollut koko sen toiminnan ajan erittäin tiukka. Niin mielellämme kuin tarjoaisimme teille kaikille parasta mahdollista hyvää, eivät taloudelliset voimavaramme siihen parhaaseen aina riitä. Vaikka kukaan mukana olevista ei saa tästä mitään korvausta, koituu seuralle moninaisia kustannuksia. Suurimpia menoeriä ovat juhlat, kokoontumiset ja mahdollinen oma lehti. Vieraat tahot eivät anna meillekään mitään ilmaiseksi eikä rikkaita sponsoreitaan ole vielä ilmaantunut. Siksi jäsenpohjan laajentaminen ja kaikenlainen varainhankinta on välttämätöntä. Tietysti on selvää, että kaikille seuroille ovat tärkeitä toimeliaat, tekevät, kekseliäät jäsenet, mutta meille ovat tärkeitä myös sellaiset jäsenet, jotka maksavat jäsenmaksun, vaikka eivät muuten jaksaisi osallistua toimintaan. Meille ovat tärkeitä kaikki jäsenet!  

Sukuseuralla on myynnissä tuotteita, joita ostamalla tuet toimintaamme. Tuotteet sopivat myös lahjoiksi. Myytävät tuotteet on esitelty sivulla:  Myyntituotteet

Jos ja kun Sinulla on asiaa...

Haluat liittyä sukuseuraan tai ilmoittaa uuden osoitteen tai sinulla on muuta jäsenasiaa, ota yhteyttä Helyyn tai lähetä terveisesi jäsenlomakkeen avulla. Jos haluat mukaan tapahtumiin tai juhlille, ota yhteyttä Riittaan, internet-asioihin vastaa Reijo ja sukuseuran lehtiasioihin Niina. Jos sinulla on muuten vain asiaa tai kysyttävää, ota yhteyttä Riittaan tai Virpiin. Virpi vastaa myös sukututkimusasioihin, erityisesti Ruokolahden Sikiö-suvusta. Jos haluat ostaa sukutuotteitamme, niitä saa Riitalta. Virpiltä saa tyynyliinoja ja kortteja.  Pidetään yhteyttä!

Yhteystiedot:

RIITTA SAINIO, puh: 040 5447 582, email: riitta.sainio(at)elisanet.fi

Lehtovuorenkatu 40, 00390 Helsinki
VIRPI SIKIÖ, puh: 0400 375 041, email: virpi.sikio(at)pp.inet.fi

Matintie 10 A 1, 56100 Ruokolahti
HELY LAINE, puh: 050 5376 386, email: hely.laine
(at)nettikirje.fi

Nummitie 16, 27150 Eurajoki
REIJO MIKKONEN, puh. 050 5680047, email: reijo.mikkonen
(at)linja.org
Haukantie 38, 04320 Tuusula

NIINA SIKIÖ, puh. 050 3530848, email: tarvaskari(at)suomi24.fi 
Hannolantie 75, 56210 Virmutjoki